minä valmentajana

Yhdessä tutoriaalissa pohdimme valmentamista ja ohjaamisesta, ja mikä meidän käsityksemme on siitä. Millaisia me olemme valmentajina ja miten käsityksemme valmennuksesta tulee esiin. 

Olen toiminut valmentajana useita vuosia. Olen valmentanut mm. jalkapalloa, salibandya ja jääkiekkoa. Nuorimmat valmennettavani ovat olleet kolmevuotiaita, kun taas vanhimmat ovat olleet lähellä omaa ikääni. Valmennus vaatii mielestäni erilaista otetta riippuen ryhmän koosta, ryhmän tyypistä ja ryhmän yksilöistä. Ryhmä on juuri niin vahva kuin sen heikoin jäsen on.


Valmentajan osaamisessa käsitetään nykyään tärkeimpänä osana vuorovaikutustaidot. Valmentaja nähdään myös henkilönä, joka opettaa valmennettavalleen lapselle/nuorelle myös elämäntapataitoja. Valmennussuhde voi käsittää esimerkiksi pelkkiä urheiluun liitttyviä tekijöitä, mutta toisaalta se voi myös tarkoittaa toistensa tuntemista myös urheilun ja sen osatekijöisen ulkopuolella. (Hämäläinen, 2003. 42.)

Isoa joukkuetta valmentaessa yksilöt oppii tuntemaan lähinnä vain pintapuolisesti. Jokaiseen ei ehdi tutustua pintaa syvemmälle, kun taas osaltaan joihinkin urheilijoihin tutustuu nopeassakin ajassa erittäin hyvin, tämä on täysin yksilöstä riippuvaa. Olen itse pyrkinyt olemaan valmentaja, jota on helppo lähestyä, lähtemättä kuitenkaan yhdenkään urheilijan suosimiseen tai liialliseen huomiointiin.

"Valmentaja on omien kokemustensa summa. Miten häntä on valmennettu, opetettu ja kasvatettu vaikuttaa jollain tavoin hänen toimintaansa. Hänen käsityksensä ihmisestä, oppimisesta ja urheilusta ohjaavat hänen toimintaansa."- Kirsi Hämäläinen (Hämäläinen, 2003. 42.)

Olen Hämäläisen kanssa täysin samaa mieltä. Olen itse oppinut edellisiltä valmentajiltani mitä ominaisuuksia haluan välttää omassa valmennuksessani. Olen saanut heiltä paljon valmennuksellisesti, ja olen heidän virheidensä ja onnistumistensa kautta lähtenyt luomaan omaa identiteettiäni valmentajana. Olen ollut erittäin nuori (n. 15-vuotias) kun sain ensimmäisen valmennusryhmäni. Tytöt olivat minua n. 10 vuotta nuorempia, vasta aloittaneita jalkapalloilijoita. En oikeastaan osannut silloin vielä mitään, vaan kopioin harjoituksia omista treeneistämme ja tein harjoitteita joista itse pidin ja jotka näin sopivaksi tyttöjen ikään ja taitoihin nähden.

 

Tytöt olivat niin nuoria ja niin varhaisessa vaiheessa lajitaitojaan, että kehitystä oli havaittavissa kuitenkin, vaikka minulla ei selvää asiantuntemusta ollutkaan. Harjoittelimme noin muutaman kerran viikossa. Lopulta muutaman vuoden jälkeen lopetin tyttöjen valmennuksen, koska kehitys oli siinä vaiheessa, että ryhmän olisi parempi saada oikeaa asiantuntemusta ja ihmisen heitä ohjaamaan, joka ymmärtää miksi ja mitä varten harjoitteita tehdään, ja mitä niillä pyritään saamaan aikaan.

 

Lasten ja nuorten urheilussa valmennettavat ovat riippuvaisia valmennuksesta. He eivät vielä välttämättä osaa itse ajatella harjoituksiaan ja valmentajan merkitys korostuu. Valtasuhde tulee huomaamattaankin, mutta sen on valmentajasta kiinni kuinka sitä käyttää. (Hämäläinen, 2003. 42.)

 

Olen halunnut pitää valmennukseni vielä suhteellisen alkutekijöissä. Valmennan suuremmaksi osaksi aloittelijoita, joiden valmentamiseen taitoni riittävät. Koulun myötä saan lisää faktaa tekemiseeni, ja voin hyvin mielin lähteä luomaan valmennustoiminnastani totisempaa, mikäli kiinnostusta riittää. Tärkeintä itselleni on kuitenkin ollut, että valmennettavani viihtyvät treeneissä, kommunikointi toimii molempiin suuntiin ja kaikki ovat tasavertaisia. VIihdyn lasten valmennuksen parissa, koska heille valmennukseni on tärkeää, ja he ovat tulleet oppimaan omasta halustaan. Kaikki on heille uutta ja he haluavat oppia kaikkea.

 

 

Hämäläinen, K. 2003. Valmentajan merkitys ja rooli. Osoitteesta:
http://www.sport.fi/system/resources/W1siZiIsIjIwMTQvMDkvMDUvMTZfMDdfMDZfMTY5

X0xhcHN1dXN2YWloZV93d3dfMi5wZGYiXV0/Lapsuusvaihe_www_2.pdf. 17.10.2014